TAUSTAA

Emilia Aho ja Katja Lundén ovat Suomen Tanssitaiteilijain Liiton ammattilaisjäseniä. He ovat saaneet tanssijan peruskoulutuksen Helsingin Tanssiopiston ammattiin valmistavalla vapaaoppilasluokalla. Flamencoa Katja ja Emilia ovat opiskelleet Suomessa ja Espanjassa maailman huippujen johdolla. He ovat asuneet ja työskennelleet pitkiä aikoja Espanjan Sevillassa. Emilia ja Katja työskentelevät flamencotanssijoina, -koreografeina ja -opettajina suomalaisissa ja kansainvälisissä ammattilaiskokoonpanoissa.


OPETUS

Katja Lundén ja Emilia Aho ovat opettaneet flamencoa jo vuosia monissa helsinkiläisissä tanssikouluissa. Tällä hetkellä he opettavat Blue Flamenco -tanssikoulussa ja Katja myös Helsingin Tanssiopistossa. He opettavat kaiken tasoisia ja ikäisiä tanssijoita alkajista edistyneisiin ja lapsista aikuisiin. Emilia ja Katja pitävät myös tiiviskursseja ja yksityistunteja eri puolilla Suomea.

EMILIA AHO

"Tanssijana minua kiehtoo erityisesti flamencon kokonaisvaltaisuus. Tanssija luo liikettä, mutta myös tärkeän osan musiikista tiiviissä vuorovaikutuksessa muun musiikin kanssa. Parhaimmillaan syntyy jännittävä useita aisteja hivelevä kokonaisuus."

Emilia Aho CV | PDF



KATJA LUNDÉN CV

Kuvat: Aino Huhtaniemi

KATJA LUNDÉN

"Vaikka pidänkin abstraktista liikkeestä, omassa työssäni tärkeintä ei niinkään ole käden linja tai vartalon asento sinänsä, vaan se, mitä se voisi merkitä - väljän symbolisesti tai kokemiemme tunteiden ja arkikokemuksien kautta. Näin liike yltää itsensä ulkopuolelle ja saavuttaa katsojan."

Katja Lundén CV | PDF